Tiistai 14.01.2020

OTEVOIMA SM JOENSUUSSA SM-VIIKOLLA 1.2.2020!


OTEVOIMA SM 2020

Voimalajiliiton 6.s toimintavuosi käynnistyy ryminällä Joensuussa 1.2.2020, kun Otevoima SM 2020 mitellään osana Suomen Olympiakomitean SM-viikkoa ja tapahtuman myötä ensimmäistä kertaa historiassa Otevoima-kilpailut saavat myös merkittävän näkyvyyden YLEn kanavilla ja Areenassa.

Kuten tavallista, niin SM-kilpailu toimii suomalaisten karsintana kansainvälisiin koitoksiin - tänä vuonna liiton MM-kilpailut ovat Norjassa marraskuussa ja kunkin sarjan kolme parasta saa paikan MM:n.  

Kilpailuun on ilmoittautunut liki 30 urheilijaa eri puolilta maata ja ilahduttavasti näemme mukana myös useita uusia kasvoja.

Kilpailun karsintalajit alkavat klo 12 Joensuu Areenassa ja tv-koosteen finaalit klo 16 alkaen. YLE tv2 kooste jo lauantai-iltana. Tv:ssa nähdään lajit: Akselin nosto, vaakapuristus ja silver bullet.

Perjantaina 31.1. Joensuu-areenassa on lajeihin tutustumispäivä ja paikalle odotetaan satoja koululaisia sekä muuta alueen väestöä tutustumaan eri lajeihin. Liiton osastolla on esillä otevoiman lisäksi myös vahvin lajit ja tankotanssi ja opastamassa lajien specialisteja.

SM-viikon tapahtumiin on yleisöllä vapaa pääsy! Lisätiedot koko tapahtumasta osoitteessa SM-Viikko.

 

 

1

Yhteistyössä

Festive

YHTEISTYÖSSÄ